Silloin kun en kuuntele radiota, soitan yhtä tai muutamaa cd:tä nk. kyökkimusiikkikokoelmastani. Älkää käsittäkö väärin, nimitys ei ole mitenkään halventava, päinvastoin. Sillä hyllyllä keittiössä, missä muilla ihmisillä on mikroaaltouuni, on minulla kahdeksan, yhdeksän lempilevyäni.

Useimmin kuuntelen kirpputorilta ostamaani, Klassiset säveltäjät -sarjaan kuuluvaa Tsaikovski-levyä, joka sisältää jonkinlaisen läpileikkauksen hänen tuotannostaan. Tosin kaikki levyn kappaleet ovat enemmän kuin tuttuja, mutta ehkä siinä piileekin sen viehätys - voin hyräillä mukana. Minulla on myös kokonaislevytys Jevgeni Oneginista, mutta sitä kuuntelen harvoin jos koskaan. Kolmannella levyllä on Tsaikovskin viulukonsertto ja Serenadi jousille. Viulukonsertto ei kyllä vedä vertoja taltioinnille, joka on tehty David Oistrahin 60-vuotisjuhlakonsertista (vinyylillä). Sen kääntöpuolella on Tsaikovskin kuudes sinfonia, jonka Oistrah johtaa.

Kuuntelen paljon myös Antonin Dvorakin kahdeksatta sinfoniaa ja jousiserenadia. Kahdeksas on kaunista valoisaa musiikkia, johon en kyllästy. Jotkut sen teemoista kuulostavat minun korvissani yllättävän suomalaisilta.

Kyökkimusiikkikokoelmani ensimmäinen helmi on Carl Stamitzin sellokonsertot 1-3, jotka Prahan kamariorkesteri ja sellovelho Christian Benda esittävät. Levy on minulle erittäin rakas, enkä luopuisi siitä mistään hinnasta.

Joukkoon mahtuu vielä vähän Mendelssohniakin, Nocturne ja Häämarssi Kesäyön unelmasta, osa neljättä sinfoniaa, Trio no 1 ja viulukonsertto kokonaisuudessaan. Minulla on (tietysti) myös levyllinen Jorma Hynnistä ja Jussi Björlingiä (tietysti - joulu ei tule ilman hänen esittämäänsä O helga natt -laulua). Uusin hankintani on Bryn Terfelin Bad Boys, jonka olen kuunnellut toistaiseksi vain kerran. Mutta kertakuulemisellakin (ellei konsertissa kuultuja lasketa mukaan) lemppareikseni ovat nousseet Arrigo Boiton Mefistofeleen "Sono lo spirito che nega" ja Verdin Otellon "Credo in un Dio crudel". Tarttuvin taitaa kuitenkin olla Gershwinin "It ain't necessarily so".

Ai, yksi oli unohtua, Tsaikovskin viides sinfonia. Ei aivan kärjessä minun tykkäämislistallani, mutta menettelee kyllä. Minulla on kaikki hänen sinfoniansa vinyylilevyinä, paha kyllä en voi niitä kuunnella - vielä, jonakin päivänä kyllä, kunhan rikastun ja lakkaan köyhtymästä. Aion hankkia ihan vanhanaikaisesti vinyylilevysoittimen, enkä halua muuntaa kuunneltaviani mp3-muotoon kuten jotkut tekevät. Haluan kuunnella musiikkia kotona, en ympäri kaupunkia.