Eräs tuttavani tuntuu oikeasti harrastavan pitkän aikavälin säätilastojen tutkimista, koskapa väittää, että helteen mahdollisuus Suomessa on yhtä todennäköistä kuin pakkanen Singaporessa. Minun pitänee siis muuttaa kohta sinne, kun en kestä Suomen hellettä. Juuri tulin lapsen kanssa saariretkeltä ja ihmettelin ääneen niitä ihmisiä, jotka jaksoivat maata nahka punaisena rannalla eväänsä liikauttamatta. Ja vielä veden äärellä - vesihän tunnetusti heijastaa auringonvaloa ja siinä olevia polttavia säteitä tehokkaasti. Olisi tehnyt mieli mennä kyselemään, eivätkö makaajat tiedä mitä itsensä polttamisesta tai ylenmääräisestä auringonotosta voi seurata. En usko, että minkäänlaiset suojakertoimet auttavat pitemmän päälle. No, minä (ja moni muu) olenkin keski-ikäinen vaihdevuosiaan poteva akka, joka hikoilee jo ajatuksestakin. Säätieteilijätuttavani on itse laihankuivakka ukko, josta ei taida missään olosuhteissa irrota hikipisaaraakaan, saatika empatiaa helteestä kärsiville lähimmäisilleen.

Ei todellakaan tulisi mieleen lähteä etelänlomalle niin kuin teki eräs tunnettu demaripoliitikko - mitä lie hänenkin päässään liikkunut.