Nopeasti vilahti se kaksiviikkoinen. Yllätys oli, että Kela ilmoitti työnhaun katkenneen samana päivänä, kun kurssi päättyi. Mikähän logiikka tässä vaikuttaa? Ei kai Kelassakaan sentään luulla, että joku työllistyy suoraan kahden viikon kurssilta. Takana taitaa olla kuitenkin vain ja ainoastaan kontrollointi (suomeksi 'kyykytys'). Kurssitodistus piti käydä näyttämässä TE-keskuksessa, vaikka lausunnot lähetettiin suoraan kurssilta.  No, kävin näyttämässä, mikäs siinä. Seuraavaksi pitääkin sitten sorvata työvoimani myyntipuhe cv-nettiin. Se asettaa pikkuisia paineita, kun jo otsikon pitäisi olla niin raflaava, että erottuisin massasta. Enkä kuitenkaan lopultakaan usko, että työllistyisin ihan äkkiä. Nostin kurssillakin esiin sen työllistymisen esteen, jolle kukaan ei voi mitään, eli sen, että olemme liian vanhoja työmarkkinoille. Emme itsemme mielestä, mutta jos vasta 35-vuotiaallekin sanotaan haastattelussa, että tämä on "hiukan liian vanha" hommaan, niin mitkä mahdollisuudet meillä 50-60-vuotiailla on aikuisten oikeesti saada työtä? Jostakin syystä tämä aihe vaiettiin lähes kuoliaaksi. Kantaa ei otettu myöskään siihen, kun sanoin, ettei työtä maailmassa ja Suomessa kumminkaan jaeta toisin, vaikka mitä puhuttaisiin. Meitä kaikkia kutsuttiin alamme asiantuntijoiksi, mutta olemme niitä asiantuntijoita, joita kukaan ei tarvitse. Se kyllä myönnettiin, että työmarkkinoita koskevat viestit ovat ristiriitaisia: puhutaan työurien pidentämisestä ja eläkeiän nostamisesta, mutta kokenutta ja motivoitunutta (s.o. liian vanhaa) työvoimaa ei palkata. Lisäksi sadat ja taas sadat työpaikat karkaavat halvan työvoiman maihin, täällä jäädään nuolemaan näppejään.

Euroopassa on 17 miljoonaa työtöntä. Milloin Suomessakin myönnetään se tosiasia, että työtä ei tulevaisuudessakaan riitä kaikille, ja että olisi kenties aika muuttaa työttömyyteen perustuva rahanjako kansalaispalkaksi ilman, että sitä nauttivan olisi pakko säännöllisesti tehdä tiliä viranomaisille tai osallistua kosmeettisiin työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin (me olimme kaksi viikkoa poissa työttömien työnhakijoiden tilastosta).