että olen jostakin asiasta samaa mieltä kuin muutama keskustalainen ja perussuomalainen! Kuntauudistus puhutti eilisessä pääuutislähetyksessä, ja huomasin olevani samoilla linjoilla kuin Mauri Pekkarinen. Onneksi, onneksi Vantaa, Espoo ja Sipookin ovat sitä mieltä, etteivät halua tulla liitetyksi Helsinkiin yli miljoonan asukkaan suurkunnaksi. En vastusta kuntien karsimista kaikilta osiltaan, mutta liian suurten yksiköiden perustamista vastaan olen kyllä. Onhan se nähty mitä siitä seuraa, ei mitään hyvää, vaikka kuinka etukäteen sanottaisiin, etteivät palvelut ja työpaikat jne. minnekään katoa. Kun perustetaan suuria yksiköitä, väistämättä käy niin, että laidalla asuvat kärsivät, sillä elämä tuppaa keskittymään. Oletetaan, että pääkaupunkiseutu yhdistetään - mikä sellaisen ison kunnan nimeksi edes tulisi? Ei tarvitse olla selvänäkijä, veikkaan, että Helsinki on aika vahvoilla 'uudeksi' nimeksi. No, juuri kohta työttömiksi jäävistä Puolustusvoimien ja Nokian työntekijöistä lienee se ja sama minkä nimisessä ja kokoisessa kunnassa he asuvat...Joskus niin suututtaa tämä Suomen päättäjien touhu, että savu korvista nousee. Tuntuu ettei missään ole mitään tolkkua (vaikka joku Katainen niin riemuitsikin - mutta ylpeyshän kävi lankeemuksen edellä hänenkin kohdallaan). Suurella pensselillä vedellään karttaa uusiksi mistään mutinoista välittämättä, hingutaan miljoonia maksavia guggenheimeja ja uutta stadionia, että yli-ikäiset itsensä hetkuttelijat pääsisivät siellä esiintymään asiallisissa olosuhteissa. Samaan aikaan tavallista työtöntä painostetaan ja kiristetään, kas, kun työmarkkinatuki (ne muutamat vaivaiset sataset!) on nykyään vastikkeellista rahaa. Ettei vain yksikään pääsisi kotonaan makailemaan ja kattoon syleksimään (en nyt ala tässä taas vaahdota siitä, miksi työttömät aina niputetaan yhteen kategoriaan). Minunkin oli pakkohaettava turhanpäiväiselle kurssille, jolla minulle kerrotaan mitä osaan ja mitä en. Sitä kutsutaan kartoitukseksi. Enköhän minä itse jo tähän ikään päässeenä tiedä mitä osaan? Kun sanoin virkailijalle suoraan, että pidän ikääni suurimpana esteenä tyollistymiselleni, ettei minun ikäistäni enää kukaan palkkaa minnekään, virkailija melkein nauroi ja sanoi, etteihän nyt ikä ole mikään este. No, hänellä on vielä työpaikka, että ihan kiva hänen kannaltaan (arvelen, että oli vanhempi kuin minä). Mutta muuten kyllä luulen, ettei hän edes katsonut papereistani, minkä ikäinen olen. Ei ollut mukava tunne tulla tuolla tavalla vähätellyksi, varsinkin kun on tosiasia, etteivät monet 25-vuotiaatkaan enää tyollisty helposti. Ikärasismi on totta.

Hassuinta tapaamisessa työvoimavirkailijan kanssa oli se, että hän toisti moneen kertaan "eihän tuo ole mitenkään varmaa", siis kurssille pääsyni. Miksei hän voinut sanoa suoraan, että hakeminen on vain kosmeettinen toimenpide? Kun hän kuitenkin oli sitä mieltä, että sittenhän olen "tehnyt kaiken", kun olen lähettänyt hakemukseni. Siis mitä? Aloin epäillä, ettei koko kurssia ole olemassakaan. Mutta en minä valita, jos tämä 'kaikkeni tekeminen' turvaa päivärahan maksamiseni.

Alkoi suututtaa kyllä sekin, että muutama päivä sitten joku kirjoitti sanomalehden yleisönosastossa juuri vastikkeettoman rahan vastaanottamisesta. Hänen mielestään "kaikki työ on arvokasta", mutta ilmeisesti se työ mitä minäkin täällä kotona vain "ollessani" teen, ei ole työtä ollenkaan, eikä ainakaan arvokasta. Se, etten ole ratkennut ryyppäämään ja jättänyt kodista ja lapsistani huolehtimista hunningolle, ei paina mitään kenenkään vaa'assa, niinkö?

Suunnitelkoot poliitikot suurkuntiaan ja lakkautuksiaan ihan rauhassa. Saavatpahan myös suuria ongelmia niskoilleen. Mitenkäs suu sitten pannaan?